Kestävän kehityksen tiekartta ja tavoitteemme

Kestävyysstrategiamme keskiössä on roolimme aktiivisena omistajana. Vaikuttavuutemme syntyy asemamme kautta – teemme päätöksiä ja vaikutamme konserninlaajuisesti sekä kohteissa hallinnoitavien rahastojemme kautta. Ohjaamme kohdeyhtiöitämme ja kiinteistöjämme kohti selkeitä kestävyystavoitteita. Tavoittelemme aktiivisesti mahdollisuuksia lieventää yhteiskunnallisia ongelmia tai ympäristöhaasteita.

CapMan on sitoutunut luomaan kestävää tulevaisuutta vastaamalla ilmastohaasteisiin sekä hyödyntämällä resursseja tehokkaasti. Olemme asettaneet lyhyen, keskivaiheen, ja pitkän tähtäimen tavoitteita, jotka pohjautuvat pyrkimykseemme rakentaa menestyvää taloutta sekä lisätä työn merkityksellisyyttä ja työpaikkojen monimuotoisuutta. Tavoitteita on asetettu CapMan-konernille sekä sijoitusalueillemme. Jatkamme toimintatapojemme kehittämistä sekä siirtymää kohti pitkän tähtäimen tavoitteitamme.me.

Kestävyystavoitteet

CapMan on asettanut kestävyystavoitteet, joilla arvioidaan sen kestävyystavoitteisiin sidotun, huhtikuussa 2027 erääntyvän 40 miljoonan euron suuruisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan kestävyyttä.

Kestävyystavoite 1: SBTi (Science Based Targets initiative) -aloite hyväksyy CapManin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissuunnitelman.

CapMan on asettanut itselleen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet, jotka noudattavat lyhyen aikavälin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissuunnitelmaa ja Pariisin ilmastosopimuksen mukaista 1,5 asteen skenaariota. SBTi on hyväksynyt tavoitteet ja julkaissut ne verkkosivuillaan osoitteessa www.sciencebasedtargets.org.

Scope 1- ja 2-päästötavoitteet: CapMan Oyj sitoutuu vähentämään Scope 1- ja 2-luokkien absoluuttisia kasvihuonekaasupäästöjä 51 prosentilla vuoteen 2032 mennessä vertailuvuodesta 2021. CapMan Oyj sitoutuu nostamaan vuotuisen uusiutuvan sähkön hankintansa 46 prosentista (2021) 100 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Scope 3 -päästötavoitteet: CapMan Oyj:n koko salkun laajuiset Scope 3 -päästötavoitteet kattavat 72 prosenttia kaikesta yhtiön hallinnoimaan omaisuuteen liittyvästä sijoitus- ja lainatoiminnasta vuodesta 2022 eteenpäin. Pakolliset toimet ovat vuodesta 2022 lähtien kattaneet 82 prosenttia kaikesta CapMan Oyj:n hallinnoimaan omaisuuteen liittyvästä sijoitus- ja lainatoiminnasta, kun taas vapaaehtoiset toimet ovat kattaneet 18 prosenttia.

  • Pääomasijoitukset: CapMan Oyj sitoutuu siihen, että 54,5 prosenttia sen hallinnoiman omaisuuden soveltuvista pääomasijoituskohteista asettaa itselleen SBTi:n hyväksymät tavoitteet vuoteen 2027 mennessä ja 100 prosenttia vuoteen 2032 mennessä. Nämä tavoitteet noudattavat SBTi:n Portfolio Coverage Approach -menetelmää.
  • Kiinteistöt: CapMan Oyj sitoutuu kiinteistösalkkunsa osalta vähentämään suoriin investointeihinsa kuuluvien asuinrakennusten kasvihuonekaasupäästöjä 50 prosentilla neliömetriä kohti vuoteen 2032 mennessä vertailuvuodesta 2021. CapMan Oyj sitoutuu kiinteistösalkkunsa osalta vähentämään suoriin investointeihinsa kuuluvien palvelurakennusten kasvihuonekaasupäästöjä 72 prosentilla neliömetriä kohti vuoteen 2032 mennessä vertailuvuodesta 2021. Nämä tavoitteet noudattavat SBTi:n Sectoral Decarbonization Approach (SDA) -menetelmää.

Kestävyystavoite 2: CapMan sisällyttää kestävyystavoitteet johtoryhmänsä muuttuviin palkkioihin.

Yhtiön hallitus on sisällyttänyt kestävyystavoitteet johtoryhmän pitkän aikavälin suoriteperusteiseen osakepalkkio-ohjelmaan, joka on yhteydessä CapManin kokonaiskestävyystavoitteisiin. CapManin suoriteperusteinen osakepalkkio-ohjelma vuosille 2022–2025 sisältää osakepalkkiokomponentin, joka ansaitaan esimerkiksi seuraavien kestävyystavoitteiden saavuttamisen perusteella:

  • tieteeseen perustuvien ilmastotavoitteiden asettaminen, niiden hyväksyttäminen Science Based Targets -aloitteella ja sen jälkeen kasvihuonekaasupäästöjen vähennyssuunnitelman noudattaminen;
  • työntekijöiden nettosuositteluindeksin (eNPS) pitäminen vuosittain yli 50:ssä;
  • relevanttien ja mitattavissa olevien ESG-tavoitteiden sisällyttäminen CapMan-konsernin bonusohjelmaan kaikkien siihen oikeutettujen työntekijöiden osalta. ESG-tavoitteiden tulisi kattaa vähintään 5 prosenttia työntekijöiden arviointiperusteista huhtikuuhun 2025 mennessä;
  • sukupuolten tasa-arvoa koskevien keskipitkän ja pitkän aikavälin prosenttitavoitteiden asettaminen vuoden 2023 loppuun mennessä, mukaan lukien johtoryhmän ja partneritason nimityksiä koskevat tavoitteet sekä uusia rekrytointeja koko CapMan-organisaatiossa koskevat tavoitteet. CapManin tulisi saavuttaa keskipitkän aikavälin tavoite (joka asetetaan vuoden 2023 loppuun mennessä) huhtikuuhun 2025 mennessä.

Mikä on Science Based Targets -hanke?

Science Based Targets -hanke on tieteeseen perustuvia tavoitteita asettava, CDP:n, YK:n Global Compactin, World Resource Instituten ja WWF:n perustama yhteishanke. Hanke edistää kunnianhimoisia ilmastotekoja yksityisellä sektorilla mahdollistamalla yrityksille tieteeseen perustuvien päästövähennystavoitteiden asettamisen. Tavoitteet näyttävät yrityksille, kuinka paljon ja kuinka nopeasti näiden olisi vähennettävä päästöjä, jotta säästyisimme ilmastonmuutoksen pahimmilta vaikutuksilta. Hanke mobilisoi yritysjohtajia asettamaan hiilineutraaliustavoitteita maailmanlaajuisen keskilämpötilan nousun hillitsemiseksi 1,5 asteeseen. Tämä on yleisesti hyväksytty taso, jolla ilmastovaikutukset olisivat edelleen kestävällä tasolla.

Lue lisää SBT hankkeesta