Skip to content

CapMan Infran kohdeyhtiön Koiviston Auton uudeksi konsernijohtajaksi Jyrki Vainionpää ja hallituksen puheenjohtajaksi Ari Lehtoranta

01/04/2022

CapMan Infran kohdeyhtiö, Koiviston Auto -konserni vahvistaa yhtiön johtoa sekä hallitusta uusilla nimityksillä. Konsernin uudeksi konsernijohtajaksi on nimetty Jyrki Vainionpää ja hallituksen puheenjohtajaksi Ari Lehtoranta. Vainionpää aloittaa uudessa roolissaan 1.5. Lehtoranta on aloittanut tehtävässään 1.3.

Jyrki Vainionpää tulee Koiviston Autolle Adven Group:ilta, jossa hän toimi viimeksi toimitusjohtajana ja yhtiön liiketoiminnan kehitysjohtajana yhtiön fuusioiduttua Värmevärdenin kanssa. Vainionpäällä on vankka tausta energia- ja infrastruktuurialalta ja merkittävää kokemusta tulosparannushankkeista, operatiivisestä kehittämisestä ja kasvun johtamisesta. Vainionpään aiempia työnantajia ovat muun muassa Vapo, Nokia ja McKinsey.

Ari Lehtoranta on kokenut johtaja ja hallitusammattilainen. Hän on myös Orionin ja Parmacon hallitusten jäsen ja on aikaisemmin toiminut muun muassa Caverionin ja Nokian Renkaiden toimitusjohtajana.

”Olen erittäin tyytyväinen saadessani toivottaa Jyrkin ja Arin lämpimästi tervetulleeksi Koiviston Auto -konserniin. Yhtiö on erinomaisessa asemassa edistää linja-autoalan sähköistymistä ja kasvattaa markkina-asemaansa. Vahvistuneen tiimin myötä olemme askeleen lähempänä tavoitteitamme”, sanoo CapMan Infran managing partner ja Koiviston Auton hallituksen jäsen Ville Poukka.

”Koiviston Autolla on tehty paljon hyvää työtä, siitä kertovat sähkölinja-autokannan kasvu, voitetut tarjouskilpailut vahvat brändit kuten valtakunnallisesti Onnibus ja alueellisesti Kuopion Liikenne jne. Tästä on hyvä rakentaa tulevaisuutta, jonka keskiössä on liikenteen sähköistyminen. Odotan innolla, että pääsen tapaamaan työyhteisöä ja aloittamaan työt”, kertoo Koiviston Auton uusi konsernijohtaja Jyrki Vainionpää.

”Jyrkillä on monipuolinen kokemus muun muassa strategiatyöstä, yritysten kasvattamisesta ja operatiivisesta kehityksestä. Tämä on juuri sitä asiantuntemusta, joka täydentää yhtiössä olevaa joukkoliikenneosaamista. Koiviston Auton fokus on kasvussa ja jatkossa fokusta lisätään myös toiminnan yhtenäistämiseen ja edelleen kehittämiseen. Haluan tässä yhteydessä kiittää Anttia sitoutuneesta ja ansiokkaasta työstä Koiviston Auton eteen”, kommentoi Koiviston Auton hallituksen puheenjohtaja Ari Lehtoranta.

Vainionpää aloittaa työnsä Koiviston Auton konsernijohtajana 1.5.2022. Hän asuu Helsingissä ja tulee jakamaan aikansa Lahden, Helsingin sekä konsernin muiden toimipaikkojen välillä. Koiviston Auton -konsernin nykyinen konsernijohtaja Antti Unkuri, jatkaa yhtiössä toukokuusta eteenpäin perehdyttämisen ja tehtävien siirron osalta.

CapMan Infra osti Koiviston Auto -konsernin alkuvuodesta 2022.

Kuva: Jyrki Vainionpää