CapMan Buyout sijoittaa ravintolisien ja lääkinnällisten tuotteiden erityisosaajaan Pharmiaan

8 maaliskuun, 2021

CapMan Buyout
Tiedote
8.3.2021 klo 13.15

CapMan Buyout sijoittaa ravintolisien ja lääkinnällisten tuotteiden erityisosaajaan Pharmiaan

CapMan Buyout sijoittaa Suomen johtavaan ravintolisien ja lääkinnällisten tuotteiden erityisosaajaan Pharmiaan. Kaupassa CapMan ostaa enemmistön yhtiön osakekannasta ja omistajaperheellä säilyy merkittävä omistusosuus.

Pharmia on erikoistunut ravintolisien ja CE-merkittyjen tuotteiden kehittämiseen ja sopimusvalmistukseen ja sen valmistamiin tuotteisiin kuuluvat muun muassa vitamiinit ja kivennäisaineet, maitohappobakteerit ja CE-merkityt flunssanhoitotuotteet. Pharmian asiakkaita ovat tunnetut lääke- ja ravintolisäalan yritykset, apteekit ja alan tukkuliikkeet Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 1993 perustettu perheyritys työllistää tänä päivänä noin 90 henkilöä.

”Pharmian menestys on hieno perheyhtiön kasvutarina. Pitkäaikaiset asiakassuhteet, osaava henkilöstö ja vahva tuotekehitys ovat pitäneet yrityksen vakaalla kasvupolulla. Mukaantulomme myötä kasvua voidaan entisestään vauhdittaa sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta”, kertoo CapMan Buyoutin partneri Anders Björkell.

”Ravintolisät ja lääkinnälliset tuotteet ovat toimiala täynnä mahdollisuuksia ja olemme seuranneet sen kehitystä jo pidemmän aikaa. Olemme iloisia, että saamme aloittaa yhteistyön alan johtavan yrityksen kanssa”, Björkell jatkaa.

”Pharmia on ollut tärkeä osa perheemme elämää siitä lähtien, kun farmasian tohtori Tuulikki Harmia-Pulkkinen perusti sen 28 vuotta sitten. Pharmia on ollut Suomessa edelläkävijä sekä lääke- että ravintolisätoimijoille tarjottujen kehittämis-, valmistus- ja konsultointipalvelujen tuottamisessa. Tänä päivänä nämä toimialat edustavat Suomessa merkittävää liiketoimintaa, jossa toimii toistakymmentä yhtiöitä”, kertoo Pharmian hallituksen puheenjohtaja Kari Pulkkinen.

”Toimialan sisäiset kehitystrendit ja kansainvälisen kasvun voimistaminen olivat omalta osaltamme tärkeimmät syyt, joiden hallitsemiseksi päädyimme tähän omistusjärjestelyyn. Näemme, että CapMan tarjoaa tällä erittäin mielenkiintoisella ja kehittyvällä toimialalla vahvan perustan sen osaamisen hyödyntämiseen, joka sukupolven aikana on Pharmiaan kumuloitunut”, Pulkkinen jatkaa.

Pharmian toimitusjohtaja Hannu Vakkarin mukaan CapManin mukaantulo kehitykseen sitoutuneena pääomistajana on pitkäaikaisten asiakkaiden, henkilöstön ja koko toimialan etu.

”Järjestely mahdollistaa merkittävän kasvun kansainvälisillä markkinoilla ja tulee yrityksen kasvutavoitteiden myötä tarjoamaan kiinnostavia tehtäviä alan osaajille”, Vakkari kertoo.

Sijoitus Pharmiaan on CapMan Buyout XI -rahaston toinen. Kaupan arvioidaan toteutuvan maaliskuun 2021 lopussa.

Lisätietoja

Anders Björkell, partneri, CapMan Buyout, p. +358 40 5377 566
Kari Pulkkinen, hallituksen puheenjohtaja, Pharmia, p. +358 50 344 2605
Hannu Vakkari, toimitusjohtaja, Pharmia, p. +358 50 065 0790

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Tarjoamme laajan kirjon sijoitustuotteita ja palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Hallinnoimme yhteensä lähes neljän miljardin euron pääomia ja tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueemme kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varallisuuden hallinnoinnin, sekä analyysi-, raportointi- ja back office -palvelut. CapManin palveluksessa on noin 150 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Allekirjoitimme YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI) vuonna 2012. Lisätietoja osoitteessa www.capman.com/fi.

Pharmia on alallaan ensimmäinen sopimusvalmistukseen ja -palveluihin erikoistunut yritys Suomessa. Aluksi toimimme vahvasti lääketeollisuudessa, mm. kliinisissä tutkimuksissa, mutta tänä päivänä olemme keskittyneet ravintolisien ja terveydellisten laitteiden (CE-merkityt tuotteet) kehittämiseen ja valmistukseen. Tuotekehityksen asiantuntemus ja innovatiivisuus, tehokkaat tuotantoprosessit, korkea laatu ja asiakaslähtöinen toimintamalli ovat nostaneet meidät johtavaksi toimijaksi Suomessa. Asiakkaamme ovat pääosin kotimaisia, ja valmistammekin suuren osan maamme arvostetuimmista brändeistä toimialalla. Sen lisäksi erityisesti flunssan ehkäisyyn ja hengitysteiden hoitoon tarkoitettuja tuotteitamme viedään suoraan tai epäsuorasti jo yli 40 maahan. Toimitilamme sijaitsevat Tuusulassa, hiljattain täysin remontoidussa kiinteistössä. Pharmian liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa, ja työllistämme noin 90 alan osaavaa ammattilaista. Arvomme ovat asiakaslähtöisyys, asiantuntemus ja arvostus työtovereitamme, sidosryhmiämme ja yhteiskuntaa kohtaan. Ihmisten terveyttä ja hyvinvointia edistävien laadukkaiden ja turvallisten tuotteiden kehittäminen ja valmistaminen on antoisaa ja merkityksellistä, ja koemme myötävaikuttavamme sekä asiakkaidemme menestykseen että kuluttajakunnan elämänlaatuun. Lisätietoja osoitteessa www.pharmia.fi