CapMan Growthin toinen 97 miljoonan euron rahasto ylitti tavoitekokonsa – Growth mukaan vauhdittamaan ohjelmisto­teknologiayritys Unikien kasvua

19 marraskuun, 2020

CapMan Growthin toinen rahasto on ylittänyt alkuperäisen tavoitekokonsa. Rahaston myötä pohjoismaisiin kasvuyrityksin on mahdollista sijoittaa lähes 100 miljoonaa euroa.

Rahasto tekee merkittäviä kokoluokaltaan 3–20 miljoonan euron vähemmistösijoituksia nopeasti kasvaviin, 5–100 miljoonan euron liikevaihtoa tekeviin kasvuyrityksiin Pohjoismaissa. Sen sijoittajiin kuuluu kotimaisia institutionaalisia sijoittajia sekä Suomen menestyneimpiä yrittäjiä.

”CapManin kasvusijoitusstrategia on herättänyt paljon kiinnostusta kasvuyritysten keskuudessa. Moni kasvuyrittäjä haluaa vähemmistösijoittajan tukemaan kasvun rakentamisessa niin, että kuitenkin säilyttää määräysvallan yhtiössään. Samoin sijoittajat ovat nähneet kasvustrategian mielenkiintoisena vaihtoehtona perinteisille yrityskaupoille, ja rahastosta kiinnostuneita sijoittaneita olisi ollut enemmänkin”, kertoo CapMan Growthin partner Antti Kummu.

Rahaston toinen sijoitus itseohjautuvien ajoneuvojen ohjelmistokehittäjä Unikielle 

Uuden rahaston toinen sijoituskohde on suomalainen Unikie, vuonna 2015 perustettu ohjelmistoteknologiayritys ja itseohjautuvien ajoneuvojen ohjelmistoteknologiakehittäjä. Unikien pääsegmentteinä ovat autoteollisuus, älykkäät koneet ja tietoliikenne, ja keihäänkärkenä toimii Unikie AI Vision, globaaliin markkinaan skaalautuva autonomisen ajamisen kokonaisvaltainen ratkaisu. 12 miljoonan euron sijoitus tehtiin yhdessä Tesin kanssa.

Vuonna 2019 Unikie oli Suomen kolmanneksi nopeimmin kasvanut teknologiayritys ja se työllistää yli 300 henkilöä. Unikien vuoden 2019 liikevaihto oli 26,9 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta noin kolmannes tulee viennistä. Suomen lisäksi yritys toimii Ruotsissa, Saksassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa.

”Perustamisesta lähtien olemme keskittyneet kansainvälistymiseen investoimalla teknologiakehitykseen ja kansainväliseen myyntiin. Keskeistä myöhemmän kehityksen kannalta on ollut se, että kansainvälinen toiminta aloitettiin heti alussa. Nyt asiakkaitamme ovat johtavat saksalaiset autonvalmistajat, raskaiden koneiden markkinajohtajat sekä teknologiakehittäjien maailman terävin kärki tietoverkkojen ja tietoturvan alalla”, kertoo Unikien toimitusjohtaja ja perustajaosakas Esko Mertsalmi.

CapMan Growth innostui Unikien tarinasta ja näkee Unikiessa potentiaalia nousta kansainväliseksi teknologiavientiyritykseksi.

”Olemme seuranneet Unikien kasvutarinaa jo pidemmän aikaa. Halu kansainvälistyä teknologioiden kautta on omien arvojemme mukaista. Yrittäjävetoinen tiimi ja upeat onnistumiset kansainvälisissä kärkiasiakkuuksissa tekivät meihin vaikutuksen”, CapMan Growthin managing partner ja Unikien hallitukseen liittyvä Juha Mikkola kertoo.

Rahoituksella vahvistetaan erityisesti kansainvälistä myyntiä ja markkinointia. Lisäksi fokuksena on tuotehallinnan ja tarjooman kehittäminen nykyisten teknologia-alustojen tueksi.

”Meillä on kaikki tarvittavat edellytykset rakentaa Suomeen aidosti kansainvälinen ja merkittävä ajoneuvoteollisuuden ja tietoliikennealan ohjelmistoteknologiakeskittymä. Rahoituksella varmistamme suotuisaa kansainvälistymiskehitystä ja mahdollistamme strategiamme toteutumisen”, Mertsalmi valottaa suunnitelmia.

Lisätietoja:

Juha Mikkola, managing partner, CapMan Growth, p. +358 50 5900522

Esko Mertsalmi, toimitusjohtaja, Unikie Oy, p. +358 400 675 918

CapMan Growth on johtava suomalainen kasvusijoittaja, joka tekee merkittäviä vähemmistösijoituksia startup-vaiheen jo ohittaneisiin, merkittävään kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtääviin yrityksiin. CapMan Growth on osa CapMania, johtavaa pohjoismaista pääomasijoittajaa. CapMan on kehittänyt satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luonut merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. CapMan hallinnoi yhteensä yli 3 miljardin euron pääomia ja toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. capman.com

Unikie Oy
Vuonna 2015 perustettu Unikie on vaativiin device-edge-cloud -pohjaisiin ohjelmistoihin keskittyvä teknologiayritys. Pääsegmentit ovat autoteollisuus, älykkäät koneet, teollisuus 4.0 ja tietoliikenne. Keihäänkärkenä on Unikie AI Vision, globaaliin markkinaan skaalautuva autonomisen ajamisen (AD) kokonaisvaltainen ratkaisu. Unikie on Suomen kolmanneksi nopeimmin kasvanut teknologiayritys ja toimii Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa. Perustuen Unikien asiantuntemuksen ja teknologiaratkaisujen vahvaan kysyntään on yhtiön seuraava tavoite saavuttaa yli 100meur liikevaihto. Unikien asiakkaita ovat mm. Sandvik, Nokia ja Valmet. unikie.com