Skip to content

CapManin hankintapalvelu CaPS kasvaa ja korostaa vastuullista hankintaa

03/04/2019

CapMan lehdistötiedote 3.4.2019 klo 9.00

CapManin hankintapalvelu CaPS kasvaa ja korostaa vastuullista hankintaa

CapManin hankintapalvelu CaPS (CapMan Procurement Services) kasvoi merkittävästi vuoden 2018 aikana uusien hankintakategorioiden sekä jäsenten myötä. CaPSin jäsenyritysten käyttämien sopimusten myyntivolyymit kasvoivat 22 prosenttia vuoden 2018 aikana 180 milj. euroon. Tiimi on viimeisen vuoden aikana panostanut etenkin palvelukokonaisuuteen Ruotsissa, jossa kasvu on ollut erityisen nopeaa.

”Viime vuosi oli jälleen ennätysvuosi CaPSin liiketoiminnan kannalta ja 2019 on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin uusien sopimuksien ja jäsenyyksien osalta. Mietimme jatkuvasti mitkä uudet kategoriat tai palvelut toisivat lisäarvoa jäsenistöllemme ja kehitämme palveluamme niiden perusteella. Näin CaPSin hyvät kasvuedellytykset jatkuvat,” sanoo CaPSin managing partner Maximilian Marschan.

CaPS keskittää jäsenyritystensä ei-strategisten tuotteiden ja palveluiden hankintoja Suomessa ja Ruotsissa. CaPSin yli 130 jäsenyrityksellä on yhteensä yli 50 000 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on 11 mrd. euroa. Verkoston kumppaneina toimii yhteensä 200 toimittajaa, jotka hyötyvät suuremmista volyymeista sekä myynnin keskittämisestä yhden tahon kautta. Palvelu luo verkostolleen lisäarvoa muun muassa säästöjen, tehokkaampien hankintaprosessien ja uusien asiakkuuksien muodossa.

CaPS raportoi kumppaniensa hiilijalanjäljen

Uutena palveluna CaPS kerää toimittajakumppaniensa hiilijalanjäljet ja raportoi ne jäsenistölleen. Raportointityökalun kautta jokainen jäsenyritys näkee miten tietyn kumppanin valinta vaikuttaa omaan kulutukseen. Hankintapalvelun jäsen tunnistaa hiilijalanjälkensä raportoivat toimittajat erillisen kuvakkeen perusteella raportointijärjestelmässä. Tähän mennessä noin 20 toimittajaa raportoi hiilijalanjälkensä CaPSin kautta. Hiilijalanjäljen merkitys korostuu erityisesti matkustamisessa, rahtikuljetuksissa ja sähkösopimuksissa.

”Ohjaamme verkostomme kautta suuria hankintavolyymeja ja haluamme omalta osaltamme lisätä läpinäkyvyyttä ja edesauttaa jäsenistöämme tekemään valistuneita hankintapäätöksiä. Rohkaisemalla kumppaneitamme seuraamaan ja raportoimaan omaa hiilijalanjälkeään voimme innostaa myös jäsenyrityksiämme seuraamaan kulutustaan laajemmin,” Marschan kommentoi.

Lue lisää CaPSista: www.capman.com/fi/services-fi/caps-hankintapalvelut/.

CaPSin extranet jäsenille: caps.capman.com/

Lisätietoja:
Maximilian Marschan, managing partner, CaPS, p. 050 591 1282

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Tarjoamme laajan kirjon sijoitustuotteita ja palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 120 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme yhteensä yli 3 miljardin euron pääomia. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueemme kattavat kohdeyhtiösijoittamisen, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä analyysi-, raportointi- ja varainhoidon palvelut. www.capman.com/fi