CapMan Buyout myy Maintpartnerin Suomen, Viron ja Puolan toiminnot Caverionille

maaliskuu 12, 2019

CapMan Buyout lehdistötiedote                                 12.3.2019 klo 17.00

CapMan Buyout myy Maintpartnerin Suomen, Viron ja Puolan toiminnot Caverionille

CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot ovat sopineet myyvänsä Maintpartner Group Oy:n Caverionille.

Maintpartner on yksi Pohjois-Euroopan johtavia teollisuuden käyttö- ja kunnossapitoyrityksiä, joka toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Virossa ja Puolassa. Maintpartner palvelee energia-, kemia-, metalli-, elintarvike- ja valmistavan teollisuuden aloja. Koko konsernin liikevaihto oli vuonna 2018 noin 164 miljoonaa euroa, ja nyt myytävän kokonaisuuden noin 137 miljoonaa euroa, josta valtaosa tuli Suomesta.

“CapManin omistusaikana Maintpartner on kasvanut merkittävästi ja vakiinnuttanut asemansa useilla eri teollisuudenaloilla. Lisäksi yhtiö on kehittänyt teollisuusalan yrityksille IoT-ratkaisuja ja koneoppivaa analytiikkaa käyttö- ja kunnossapitoprosessien parantamiseksi. Maintpartnerin siirtyminen osaksi Caverionin Teollisuuden ratkaisut -divisioonaa takaa erinomaiset lähtökohdat toiminnan kasvuun ja kehittämiseen”, kommentoi Jan Mattlin, CapMan Buyoutin partneri.

“Yrityskauppa on Kunnossa kasvuun -strategiamme mukainen, ja vahvistaa palveluliiketoimintaamme. Teollisuuden ratkaisuiden divisioonamme on nyt kunnossa kasvuun ja käynnistämme sen vuoksi kasvuvaiheen divisioonassa. Yrityskauppa suuntaa teollisuuden toimintojamme yhä enemmän Palvelut-liiketoimintaan ja luo vahvan toimijan Suomen markkinoille”, Caverion Oyj:n toimitusjohtaja Ari Lehtoranta toteaa.

Kauppa on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle. Yrityskauppa sisältää Maintpartner-konsernin lukuunottamatta hallintoyhtiö Maintpartner Holding Oy:tä sekä konsernin Ruotsin tytäryhtiötä toimintoineen. CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot ja muut omistajat jatkavat Maintpartner Holding Oy:n omistajina. CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot sijoittivat Maintpartneriin vuonna 2006.

CapMan Buyout on Pohjoismaiden suurin keskisuuriin listaamattomiin yrityksiin erikoistunut sijoitustiimi. Tiimiin kuuluu 12 sijoitusammattilaista Suomessa ja Ruotsissa ja sillä on 30 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta.

Lisätietoja

Jan Mattlin, partneri, CapMan Buyout, puh.  040 508 6406

Martti Ala-Härkönen, talousjohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 737 6633

Sakari Toikkanen, divisioonajohtaja, Caverion Teollisuuden ratkaisut, puh. 040 532 2174

CapMan on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoittaja. Tarjoamme laajan kirjon sijoitustuotteita ja palveluita. Olemme kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 120 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme yhteensä yli 3 miljardin euron pääomia. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille. Toimimme laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Nykyiset sijoitusalueemme kattavat kohdeyhtiösijoittamisen, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Palveluliiketoimintaamme kuuluvat hankinta- ja ostotoiminnan, varainhankinnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut. CapManin palveluksessa on noin 120 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa, Moskovassa ja Luxemburgissa.