Coronarian hoivapalvelut osaksi pohjoismaista Humana-konsernia

tammikuu 28, 2019

Pohjoismainen hoivakonserni Humana ja Coronaria Oy ovat allekirjoittaneet yrityskaupan, jolla Humana ostaa Coronaria Hoiva Oy:n ja sen tytäryhtiöt. Yrityskaupan myötä Humana-konserni vahvistaa asemiaan ja nousee merkittäväksi hoivapalvelujen tuottajaksi kaikkialla Suomessa. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Humana on johtava pohjoismainen hoivakonserni, joka tarjoaa muun muassa perhehoitopalveluja, henkilökohtaista apua, vanhustenhoito- ja erityispalvelujen asuntoja. Humanalla on noin 15 000 työntekijää Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.

Coronaria Hoiva Oy tarjoaa monipuolisia ja korkealaatuisia hoiva- ja asumispalveluja ikäihmisille, kehitysvammaisille ja mielenterveys- ja päihdeasiakkaille.  Yhtiön pro forma liikevaihto vuonna 2018 oli 54  miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1 000 henkilöä.

”Tämä on merkittävä yrityskauppa Coronarialle ja mahdollistaa keskittymisen Coronarian muihin vahvoihin osa-alueisiin kuntoutus- ja terveyspalveluihin sekä erikoissairaanhoitoon. Yritysmyynti on Touhula Varhaiskasvatuksen jälkeen uusi osoitus Coronarian johdon ja henkilöstön osaamisesta rakentaa vahvoja valtakunnallisia liiketoimintoja. CapMan Growth jatkaa merkittävänä Coronarian vähemmistöomistajana. Tarina jatkuu”, kommentoi CapMan Growthin partneri Antti Kummu.

”Olemme pitkäjänteisesti rakentaneet Coronaria Hoivasta valtakunnallista monipuolisesti eri asiakasryhmille palveluja tuottavaa yritystä. Sote-maailman muuttuessa ja Coronaria-konsernin kasvaessa voimakkaasti olemme kuitenkin päättäneet keskittyä kuntoutus- ja terveyspalveluihin sekä erikoissairaanhoitoon. Tämän yrityskaupan myötä meille tarjoutuu siihen hyvä mahdollisuus. Uskomme, että Humanan hoivapalvelujen vahvistuminen on myös tervetullut tasapainottava tekijä Suomen hoivapalvelumarkkinoilla”, Coronarian toimitusjohtaja Teppo Lindén sanoo ja jatkaa:

”Meille henkilöstön tyytyväisyys on aina ollut erittäin tärkeää ja olemme tyytyväisiä siitä, että Coronaria Hoiva Oy:n henkilöstön asema yrityskaupan jälkeen on turvattu. Haluamme omalta osaltamme kiittää kaikkia työntekijöitä yhteisistä vuosista.”

 

Lisätietoja:

Coronaria Oy
Teppo Lindén
toimitusjohtaja
040 068 4119
teppo.linden@coronaria.fi

 

Coronaria Hoiva Oy
Arto Lamberg
toimitusjohtaja
050 400 1108
arto.lamberg@coronaria.fi

Antti Kummu
partneri
CapMan Growth
050 432 4486
antti.kummu@capman.com