Skip to content

CapMan Buyout sijoittaa vahvasti kasvavaan KotiSun Groupiin

19/12/2017

CapMan Buyout lehdistötiedote                                                                                 19.12.2017 klo 13.25

CapMan Buyout sijoittaa vahvasti kasvavaan KotiSun Groupiin

CapMan Buyout X -rahasto on sopinut sijoituksesta KotiSun Groupiin. Myyjänä kaupassa toimii Panostaja Oyj. Kaupassa CapManista tulee KotiSun Group Oy:n pääomistaja yhdessä Suomen Teollisuussijoitus Oy:n ja työeläkeyhtiö Varman kanssa. KotiSun Groupin johto jatkaa noin 30 % omistusosuudella.

KotiSun Group on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, laadukkaisiin käyttövesi-, lämpöverkko- ja viemärisaneerauksiin erikoistunut yritys. Yhtiö on 42,5 miljoonan euron liikevaihdolla Suomen markkinajohtaja ja sen liikevaihdon vuotuinen kasvuvauhti on ollut keskimäärin yli 30 % viimeisen viiden vuoden aikana. Yhtiö työllistää noin 400 työntekijää ympäri Suomea, ja se on aloittanut tämän vuoden aikana onnistuneesti laajentumisen Ruotsiin.

”KotiSun Group on vahva yhtiö, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä omalla alallaan. Yhtiö tunnetaan asiakaslähtöisyydestään ja jatkuvan kehittämisen periaatteistaan. Olemme erittäin innostuneita tästä sijoituksesta, joka tarjoaa meille mahdollisuuden päästä vauhdittamaan alan johtavan toimijan kasvua kotimaassa ja toimivan konseptin laajentamista kansainvälisesti. KotiSunin kasvuhakuinen ja sitoutunut johto on tehnyt hienoa työtä yhtiön kehittämisessä ja odotamme innolla yhteistyömme aloittamista”, kertoo CapMan Buyoutin sijoitusjohtaja Antti Karppinen.

”Olemme kehittyneet ja kasvaneet viimeisien vuosien aikana monella osa-alueella ja koen, että juuri nyt on oikea hetki ottaa seuraava askel matkallamme kohti kunnianhimoisia tavoitteitamme koskien yhtiön kasvua ja kansainvälistymistä. Halusimme CapManin kumppaniksemme sen ammattitasoinen tiimin ja laajan kokemuksen takia. Lisäksi CapMan toimii meille tärkeillä markkinoilla Suomessa ja Ruotsissa. Yhdessä pystymme luomaan yhtiöstä entistä paremmin asiakkaita palvelevan omakotitalojen remontointiprojekteihin erikoistuneen toimijan”, sanoo KotiSun Groupin toimitusjohtaja, Kalle Lahtinen.

CapMan Buyout -tiimissä työskentelee 12 sijoitusammattilaista Helsingissä ja Tukholmassa ja Buyoutin hallitsemat rahastot sijoittavat keskisuuriin listaamattomiin yrityksiin Pohjoismaissa. Sijoitus KotiSuniin tehdään vuonna 2012 perustetusta CapMan Buyout X -rahastosta, joka on sijoittanut kahdeksaan yhtiöön ja irtautunut kahdesta yhtiöstä. Kauppa on ehdollinen kilpailuviranomaisen hyväksynnälle ja sen odotetaan toteutuvan 31.1.2018 mennessä.

Lisätietoja:
Antti Karppinen, sijoitusjohtaja, CapMan Buyout, p. +46 731 456 462
Kalle Lahtinen, toimitusjohtaja, KotiSun Group Oy, p. 040 4177 962

CapMan
www.capman.fi
@CapManPE

CapMan on johtava pohjoismainen sijoitus- ja erikoistunut varainhoitoyhtiö. Olemme aktiivisesti kehittäneet satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luoneet merkittävää arvoa viimeiset 28 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. Palveluksessamme on 110 pääomasijoittamisen ammattilaista, ja hallinnoimme yhteensä noin 2,7 miljardin euron pääomia pääosin asiakkaidemme, eli sijoittajien, puolesta mutta myös suorina sijoituksina omasta taseestamme alueilla, joilla meillä ei ole aktiivista rahastoa. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja ammattimaisille sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Sijoitusstrategiamme kattavat yritysostot (Buyout), kasvusijoittamisen (Growth Equity), kiinteistösijoittamisen (Real Estate), sijoitukset Venäjälle (Russia), velkasijoitukset (Credit) ja infrastruktuurin (Infrastructure). Palveluliiketoimintaamme kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut.

Tesi
www.tesi.fi
@TesiFII

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on pääomasijoitusyhtiö, joka tekee kannattavaa ja vastuullista sijoitustoimintaa ja luo arvoa päivästä yksi. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat yli miljardi euroa ja sijoituskohteenamme on suoraan ja rahastojen kautta yli 700 yritystä. Autamme Suomea yhteiskuntana seuraavalle yrittäjyyden, kasvun ja kansainvälistymisen tasolle.

Varma
www.varma.fi
@varma_tweet

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 878 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2016 Varman maksutulo oli 4,7 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,3 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2017 lopussa 45,4 miljardia euroa.