Skip to content

CapManille 400 milj. euron kiinteistösijoitusmandaatti BVK:lta

15/07/2016

CapMan Oyj       pörssitiedote                     15.7.2016 klo 9.00

CapManille 400 milj. euron kiinteistösijoitusmandaatti BVK:lta

CapMan Real Estate on sopinut sijoitusmandaatista Saksan suurimman eläkevakuutusyhtiön Bayerische Versorgungskammerin (BVK) kanssa. Mandaatin pohjalta CapMan Real Estate toteuttaa sijoituksia pohjoismaisiin vuokra-asuntokohteisiin yhteensä 400 milj. euron arvosta BVK:n puolesta.

”Olemme kasvaneet viime vuosina johtavaksi pohjoismaiseksi kiinteistösijoittajaksi. BVK:n mandaatissa voimme yhdistää paikallistuntemuksen ja kiinteistöosaamisemme sekä kykymme palvella kansainvälisiä asiakkaita”, kommentoi CapManin toimitusjohtaja Heikki Westerlund.

Nyt sovitun mandaatin pohjalta CapMan toimii BVK:n neuvonantajana ja toteuttaa sijoituksia sekä hallinnoi sijoituskohteita Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. CapMan ja BVK ovat olleet yhteistyössä pitkään ja aiemmin tänä vuonna CapMan muun muassa toimi BVK:n neuvonantajana 80 milj. euron asuntosalkun hankinnassa Suomessa osana nyt muodostettavaa ja julkistettavaa sijoitusmandaattia.

”Olemme erittäin iloisia mahdollisuudesta hyödyntää paikallistuntemustamme ja verkostojamme pohjoismaisessa markkinassa myös tämän merkittävän eurooppalaisen sijoittajan puolesta. Tämä mandaatti on vahva osoitus BVK:n osoittamasta luottamuksesta tiimiämme kohtaan. Odotamme yhteistyön jatkuvan pitkään”, sanoo CapMan Real Estate -tiimin vetäjä ja senior partner Mika Matikainen.

”Suurimmat pohjoismaiset kaupungit kasvavat voimakkaasti ja kasvun mukana erityisesti vuokra-asunnot tarjoavat vakaata sijoitustuottoa sekä mahdollista arvonnousua. Uskomme, että pohjoismaiset asuntomarkkinat houkuttelevat jatkossa myös lisää ulkomaisia sijoittajia”, sanoo CapMan Real Estate tiimin partneri Nigel Pedroz.     

Mandaatti kerryttää vuosittaisia hallinnointipalkkioita CapManille sekä oikeuttaa osuuteen sen perusteella toteutettujen sijoitusten voitonjaosta alan käytännön mukaisesti.

Lisätietoja:
Mika Matikainen, senior partner, CapMan Real Estate -tiimin vetäjä, puh. 040 519 0707
Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj, puh. 050 559 6580

 

CAPMAN OYJ
Linda Tierala
päällikkö, viestintä ja sijoittajasuhteet

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.fi

 

CapMan www.capman.fi
CapMan on johtava pohjoismainen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö. Yli 25 vuoden ajan olemme kehittäneet yrityksiä ja kiinteistöjä ja tukeneet niiden kestävää kasvua. Olemme sitoutuneet ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteenamme on tarjota houkuttelevia tuottoja ja innovatiivisia ratkaisuja sijoittajille sekä lisäarvoa tuottavia palveluja sijoitustoiminnan partnershipeille, kasvuhakuisille yrityksille sekä kiinteistöjen vuokralaisille. Partnership-mallilla toimivat sijoitustiimimme eli Buyout, Real Estate, Russia ja Nest Capital sekä osakkuusyhtiömme Norvestia vastaavat itsenäisesti sijoitustoiminnasta ja sijoituskohteiden arvonluontityöstä. CapManin palveluliiketoimintaan kuuluvat muun muassa varainhankinnan, hankinta- ja ostotoiminnan sekä rahastojen hallinnoinnin palvelut sekä sisäisille että ulkoisille asiakkaille. Palveluksessamme on noin 100 pääomasijoittamisen ammattilaista ja hallinnoimme rahastoissamme noin 2,7 miljardin euron pääomia.

 

Bayerische Versorgungskammer (BVK) www.versorgungskammer.de
Bayerische Versorgungskammer on työ- ja kunnalliseläkkeiden keskusjärjestö sekä Saksan suurin eläkevakuutusyhtiö. Yhtiö hallinnoi keskitetysti kahtatoista ammatinharjoittajien ja kuntien eläkeohjelmaa. BVK:n saamat eläkemaksut ovat yhteensä 4 milj. euroa 2 miljoonalta vakuutuksenhaltijalta, joille maksetaan 2,9 milj. euroa eläkettä vuodessa. BVK hallinnoi 62 mrd euron pääomia ja yhtiöllä on 1 200 työntekijää.