Jukka Härmälä (s. 1946) on yksi Suomen talouselämän keskeisimmistä vaikuttajista. Hän siirtyi eläkkeelle Stora Enson toimitusjohtajan paikalta maaliskuun 2007 lopulla toimittuaan tehtävässä vuodesta 1998. Härmälä aloitti uransa metsäteollisuuden palveluksessa Enso-Gutzeitilla, jossa hän työskenteli vuosina 1970–1984 mm. talousjohtajana ja sahaliiketoiminnasta vastaavana johtajana. Vuosina 1984–1988 Härmälä työskenteli Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsenenä, ja 80-luvun lopulla hän toimi myös vastaperustetun CapManin hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Takaisin Enson palvelukseen Härmälä siirtyi vuonna 1988, jolloin hänet nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi. Hänellä oli keskeinen rooli suomalaisen Enson ja ruotsalaisen Storan yhdistämisessä Stora Enso Oyj:ksi vuonna 1998.
”Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme toivottaa Jukan tervetulleeksi CapManin advisor-verkostoon. Hän on vienyt uransa aikana läpi useita yritysjärjestelyjä ja ollut aktiivinen liike-elämän kehittäjä myös oman työnantajansa ulkopuolella. Arvostamme Jukan pitkää kokemusta pohjoismaisesta teollisuudesta ja aktiivisesta hallitustyöskentelystä. Odotamme innolla hänen panostaan CapManin sijoitustoimintaan”, sanoo CapMan Oyj:n toimitusjohtaja Heikki Westerlund.
”Ollessani CapManin hallituksessa 80-luvulla pääomasijoitustoiminta Suomessa oli vielä hyvin nuorta ja kehittymätöntä. Vuosien varrella sen merkittävyys on kasvanut ja nykyisin pääomasijoittajat ovat mukana toimialalla kuin toimialalla käytävissä rakennemuutoksissa ja yritysjärjestelyissä. Olen seurannut pääomasijoitusalaa hyvin läheltä ja odotankin tulevaa yhteistyötä ja CapManin sijoitustoimintaan osallistumista erittäin suurella mielenkiinnolla”, sanoo Jukka Härmälä.
Härmälä on valmistunut ekonomiksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta vuonna 1969 ja on Lappeenrannan teknillisen yliopiston, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun kunniatohtori. Härmälä on hallituksen jäsenenä eri yhtiöissä ja toimii aktiivisesti useissa järjestöissä.
Lisätietoja:
Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, puh. (09) 6155 8304 tai 050 559 6580
Jukka Härmälä, senior advisor, CapMan, puh. +358 20 462 1404 tai +44 207 016 3110