”Olemme tyytyväisiä rahaston nyt päättyneeseen ensimmäiseen varainhankintakierrokseen. Rahastossa on mukana merkittäviä pohjoismaisia institutionaalisia sijoittajia, jotka ovat olleet vaikuttuneita rahaston kasvuvaiheen ja myöhäisen kasvuvaiheen sijoitusfokuksesta sekä CapMan Technologyn aiemmasta, menestyksellistä sijoitustoiminnasta pohjoismaisilla teknologiamarkkinoilla”, toteaa CapManin varainhankinnasta, sijoittajasuhteista ja viestinnästä vastaava partneri Jerome Bouix.
CapMan on tehnyt teknologiasijoituksia vuodesta 1995 lähtien ja sen teknologiatiimi on Pohjoismaiden kokeneimpia. Tiimin sijoitusammattilaiset työskentelevät tiiviisti kohdeyritysten johdon kanssa tavoitteenaan yritysten kasvu sekä kannattavuuden ja strategisen aseman parantaminen. Esimerkkejä CapMan Technologyn nykyisistä sijoituskohteista ovat mm. ohjelmistojen testaukseen ja kehittämiseen erikoistunut suomalainen Flander Oy, radioverkkoratkaisuja toimittava ruotsalainen Avitec AB, ajoneuvologistiikka-järjestelmiä kehittävä norjalainen Locus AS ja dokumenttienhallintajärjestelmiä kehittävä tanskalainen ScanJour A/S.
”Uusi rahastomme tulee jatkamaan edellisen rahastomme viitoittamalla tiellä, ja tulemme tekemään rahastosta 15–18 sijoitusta Pohjoismaissa lähivuosien aikana”, toteaa CapManin senior partner ja teknologiatiimin vetäjä Petri Niemi.
CapMan Technology 2007 -rahaston varainhankinta jatkuu edelleen ja sen tavoitekoko on 150 milj. euroa. CapManin oma sitoumus rahastoon on 15 milj. euroa. CapMan Oyj:n hallitus on päättänyt CapMan Technology 2007 ‑rahaston perustamisen yhteydessä, että 50 % rahastolta aikanaan mahdollisesti saatavista voitonjako-osuustuotoista (carried interest) jaetaan rahaston sijoitustoiminnasta sen elinajan vastanneen sijoitustiimin jäsenille. Voitonjakoon menestyksekäs rahasto siirtyy tyypillisesti 10-vuotisen elinkaarensa loppupuolella ja se edellyttää, että rahastojen sijoittajat ovat saaneet ensin 8 %:n vuotuisen etu-oikeutetun tuoton.
Lisätietoja:
Jerome Bouix, partneri, Varainhankinta, IR ja viestintä -tiimin vetäjä, p. 040 820 8541
Petri Niemi, senior partner, CapMan Technology -tiimin vetäjä, p. (09) 6155 8346 tai 0400 511 493
CAPMAN OYJ
Jerome Bouix
partneri
varainhankinta, IR ja viestintä
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.capman.com