Rahastojen sijoittajat – Asiakkaamme

CapManin asiakkaita ovat konsernin hallinnoimiin rahastoihin sijoittavat instituutiot. CapManin rahastosijoittajien määrä on kasvanut ja kansainvälistynyt viime vuosina.

Vuosi 2009 oli yksi historian vaikeimmista varainhankintavuosista. Talouden taantuma ja muiden omaisuuslajien arvojen voimakas lasku jäädyttivät väliaikaisesti useiden instituutioiden uudet sitoumukset vaihtoehtoiseen sijoitusluokkaan. Uusiin pääomarahastoihin kerättiin varoja vuonna 2009 ennakkotietojen mukaan maailmanlaajuisesti alle puolet vuoteen 2008 verrattuna. Haastavan varainhankintaympäristön ennakoidaan vähentävän pääomasijoittajien lukumäärää maailmanlaajuisesti. Etenkin uusien sijoittajien hankkiminen perustettaviin rahastoihin on osoittautunut vaikeaksi.

CapManin vahvuuksia haastavassa markkinatilanteessa olivat pitkä toimintahistoria, hyvä track record ja uskollinen sijoittajakunta. Uusille sijoitusalueille perustettuihin rahastoihin sijoitti olemassa olevien asiakkaiden rinnalla myös uusia instituutioita.


Pääomat sijoittajatyypin mukaan 31.12.2009


Pääomat maantieteellisen jakauman mukaan 31.12.2009


Pääomat asiakasuskollisuuden mukaan 31.12.2009